Oletko harkinnut eläin- tai luontoavusteisten menetelmien hyödyntämistä omassa työssäsi?
🔹 Eläinavusteiset menetelmät Eläinavusteisissa menetelmissä esimerkiksi koirat, hevoset tai kanit toimivat kumppaneina erilaisissa ohjatuissa harjoituksissa. Eläimen läsnäolo voi tuoda terapiaan lempeyttä ja luoda turvallisen tilan, jossa osallistujat uskaltavat…
Tilausta rakentavasti itsekkäälle esihenkilölle
Asiantuntijasta esihenkilörooliin siirtyminen on muutos, joka ei tapahdu sormia napauttamalla. Muutos ja roolin haltuun ottaminen vaatii työstämistä. Tarvitaan tekoja, tahtoa ja ymmärrystä. Tilausta on rakentavalla itsekkyydelle. Riskinä esihenkilöksi…
Vieläkö Office-opetusta tarvitaan?
Laskeskelin, että olen toiminut Office-kouluttajana erilaisissa oppilaitoksissa jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Aloitellessani tätä uraa, moni sanoi, että ei noita hommia kauaa riitä, koska tulevaisuudessa nuoret oppivat tarvittavat taidot jo peruskouluissa. Nyt voi…
Miksi kesäyliopiston nimi on kesäyliopisto?
Kesäyliopisto -sana voi herättää monelle mielikuvan auringonpaisteesta, rentouttavista kesäpäivistä ja kevyestä opiskelusta. Jos kuitenkin tarkastelee nykypäivän kesäyliopistoja ja niiden toimintaa, niin huomaa välittömästi, että niiden tarjoama opetus ei rajoitu…
Valmistaudu ajoissa EU:n palkka-avoimuusdirektiivin tuloon
Palkka-avoimuusdirektiivin tarkoituksena onkin lujittaa ja lisätä sukupuolten välisen palkkauksen avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja tasa-arvoa.
Valmistaudu kesälomaan ilman stressiä
Kesälomakausi on alkanut! Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla valmistaudut kesälomaan rennosti ja mukavasti, ilman ylimääräistä stressiä. 1. Valmistaudu ajoissa ja hyvin Älä yritä tehdä kaikkea valmiiksi ennen lomaa. Aloita lomalle valmistautuminen ajoissa…
Mitä taideterapia on?
Taideterapia on taiteellista itseilmaisua hyödyntävä terapiamuoto, johon ei liity taiteellisia tavoitteita. Se sopii kaikenikäisille ihmisille heidän taidoistaan riippumatta ja se soveltuu terapiamuodoksi myös erityisryhmille, joille kielellinen itseilmaisu on…
Palautteita abikursseista
Biologian abikurssi ”Koko oppimäärä oli tiivistetty hyvin ja tehtävät olivat hyödyllisiä oppimisen kannalta.” ”Opettajalta sai suoraan palautetta ja apua esimerkiksi vastaustekniikkaan sai paljon.” ”Opettaja opetti todella selkeästi ja hyvin. Diat olivat myös selkeitä…
Osaatko nimetä vaikeita tunteita?
Tunne tarkoittaa lyhytkestoista, spontaania ja ohimenevää reaktiota, jonka aiheuttaa jokin itsensä sisältä tai ulkopuolelta tuleva ärsyke. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa kokea tunteita, vaan jokainen kokee ja ilmaisee niitä yksilöllisesti. Omaan…
Palvelumuotoilu on tärkeä osa menestyvää yritystä
Palvelumuotoilu on menetelmä, joka on vakiinnuttanut paikkansa liiketoiminnan maailmassa tarjoamalla innovatiivisen tavan kehittää ja parantaa palveluita. Käyttäjäkeskeisyys, luovuus ja ongelmanratkaisu ovat avainelementtejä prosessissa, jonka tarkoituksena on luoda…