Yhtenä ratkaisukeskeisen lyhytterapeuttikoulutuksen loppuvaiheen tehtävänä on tehdä lyhytterapeutin identiteetin reflektio, jossa opiskelija tarkastelee koulutuksen aikana oppimaansa viitekehystä suhteessa omaan ammatilliseen kasvuunsa. Tästä blogitekstistä voi lukea Turun kesäyliopiston opiskelijan Liisa Loven kirjoittaman reflektion. Lopusta löytyy myös video, jossa Love lukee tämän oman reflektionsa ääneen.
Ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi kasvu on ollut mielenkiintoinen matka, joka on kehittänyt valtavasti itseäni ammattilaisena ja kohtaajana, mutta ennen kaikkea lisännyt myös oman elämän ja toimintatapojen pohdintaa ja reflektointia. Olen saanut enenevissä määrin vahvistusta ajatukselle, ettei ratkaisukeskeisuus ole pelkkä tekniikka tai menetelmä vaan uusia näkökulmia ja joustavampaa ajattelua avaava puhe- ja tarkastelutapa sekä elämänasenne.
Olen oppinut, kuinka ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa puhutulla kielellä ja kysymysasettelulla on merkittävä rooli; se kutsuu asiakkaan tarkastelemaan ongelmia erilaisista näkökulmista, löytämään itselle tärkeitä muutostoiveita ja luomaan tilanteita, joissa asiakas pääsee itse huomaamaan omia vahvuuksia ja voimavarojaan, myönteisiä poikkeuksia, aiempia onnistumisia ja selviytymisiä sekä vahvistamaan pystyvyysuskoa toiveikkaasta mahdollisuuksien värittämästä tulevaisuudesta. Ongelmista puhutaan muutostoiveina; kun ongelma poistuu, mitä tulee tilalle, mikä silloin on toisin, mikä silloin mahdollistuu? Uusien toiminta- ja ajatusmallien löytämiseksi puhutaan erityisesti siitä mikä toimii, mikä on hyvää ja mitä kaikkea tavoitteen eteen on jo tehty. Ratkaisuja ei etsitä niinkään kuvailemalla kaikkein vaikeimpia hetkiä, vaan ennemmin niitä hetkiä, kun ongelma on poissa tai pienempää; mikä silloin on toisin, miten itse toimin eritavalla, mitä vahvuuksia ja voimavaroja silloin hyödynnän ja miten voisin valjastaa näitä resursseja lisää arkeeni myös jatkossa?
Ongelmista puhutaan muutostoiveina; kun ongelma poistuu, mikä tulee tilalle, mikä silloin on toisin, mikä silloin mahdollistuu?
Koulutus on vahvistanut omaa ymmärrystä siitä, kuinka valtava painoarvo omilla tulkinnoilla ja uskomuksilla on siihen, miten tarkastelemme ja koemme haastavia tilanteita ja ongelmia. Merkittävin oivallusta tämän matkan varrella on, että psyykkinen hyvinvointi on pitkälti mielen joustavuutta. Kun ihminen kuormittuu, hän asettuu herkästi passiiviseen toimijuuspositioon ja siirtää toimintamahdollisuudet itsensä ulkopuolelle ja jopa uhriutuu. Stressin ja hallitsemattomuuden tunteen keskellä kielteiset uskomukset supistavat näkökulmaa ja suodattavat todellisuutta, ajattelumme kapeutuu ja ratkaisuvaihtoehtojen määrä vähenee. Olen oppinut ymmärtämään, ettei terapeuttina roolini ole poistaa asiakkaan ongelmia ja elämässä vastaantulevia haasteita, vaan auttaa asiakasta löytämään omaan mieleen, tunteisiin ja toimintaan joustavuutta sekä oivaltamaan niitä uusia tapoja ja toimintamalleja, joiden avulla vaikeista tilanteista huolimatta voidaan jatkaa eteenpäin. Se on uskon vahvistamista, että omalla toiminnalla voi vaikuttaa oman elämän käsikirjoitukseen ja suuntaan sekä miten asioihin suhtautuu. Kun itse toimii oman elämän käsikirjoittajana, on mahdollista päättää millaista todellisuutta itselleen luo; mitä sanoja ja kieltä päätän käyttää, mikä on tarinassani tärkeää ja merkityksellistä, mihin juonikäänteisiin aion keskittyä, mitkä juonikäänteet taas jätän vähemmälle ja minne haluan seuraavaksi mennä.
Olen kuullut, ja ajoittain myös itse pohtinut, ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan liittyvää kritiikkiä, jonka mukaan viitekehyksessä ongelmat lakaistaan maton alla ja keskitytään oikeiden ongelmien sijaan yltiöpositiiviseen ja kevyempään ”good vibes only” ajatteluun. Ajattelen, että uskomuksen taustalla vaikuttavat pitkään juurtuneet tapamme tarkastella ongelmia sekä suhtautua kuntoutukseen ja terapiaan. Taustalla on uskomus, että meidän tulee ymmärtää ongelmaa ja siihen johtaneita syitä mahdollisimman tarkkaan, ennen kuin voimme tietää millaisia ratkaisuja tarvitsemme. Lisäksi terapiaprosessi ja kuntoutuminen nähdään tyypillisesti pitkänä ja osittain kivuliaana sekä raskaana prosessina, johon vaaditaan useiden vuosien aktiivista työskentelyä. Epäily saattaa liittyä ajatukseen, että kaikki kevyempi, lyhyempi ja ”helpompi” ei voi tuottaa riittävän hyvää ja pitkäkantoista lopputulosta.
Epäily saattaa liittyä ajatukseen, että kaikki kevyempi, lyhyempi ja ”helpompi” ei voi tuottaa riittävän hyvää ja pitkäkantoista lopputulosta.
Itse näen, että voimme ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa puhua ongelmista juuri niin paljon kuin asiakas itse toivoo, eikä minulla ole terapeuttina tarpeen sitä ohittaa. Tärkeintä on itse kiinnittää huomiota siihen, miten ongelmista puhutaan ja kuinka mustavalkoisesta näkökulmasta sitä tarkkaillaan. Se on kriittistä oivaltamista, jossa voi huomata, että tulkintani ja uskomukseni eivät välttämättä ole totta ja minulla on mahdollisuus ajatella, tulkita ja toimia toisin. Lyhytkestoisessa terapiassa on myös ihmisen kokonaisvaltaisen elämänlaadun kannalta merkittävää tiedostaa, että haastavia tilanteita tulee elämässä aina. Olennaisinta on oppia luottamaan siihen, että oma työskentely jatkuu ja jäsentyy myös terapian jälkeen. Parhaimmillaan terapiassa voidaan löytää välineitä ja keinoja kohdata ja käsitellä vaikeita tilanteita ja vahvistaa uskoa, että voin itse vaikuttaa elämääni. Juuri tämä näkökulma terapiaprosessin jatkuvuudesta asiakkaan omassa elämässä on ollut itselleni merkittävä ja vahvistanut uskoa, että vaikka ongelmia ei voida täysin poistaa, lyhytterapiassa voidaan löytää uusia oivalluksia ja keinoja oman hyvinvoinnin vahvistamiseen. Voimaantumisen myötä asiakkaasta tulee itsensä auttaja, terapeutin sijaan, jolla on taidot ja kyvyt auttaa itseään, sekä luottamus omaan toimijuuteen ja muutosten mahdollisuuteen.
Huomaan kuinka useat tukipalvelumme perustuvat yhä vahvasti siihen, että keskustelussa pyritään kartoittamaan asiakkaan tilannetta mahdollisimman tarkasti, jotta työntekijä ymmärtää mistä ongelmissa on kyse, mitä tukipalveluita asiakas tarvitsisi ja minne hänet tulisi ohjata? Tarjottava tuki on tyypillisesti neuvoja ja ohjeita; oletko kokeillut tällaista, voisit tehdä ja toimia näin. Huomaan sortuvani näihin toimintatapoihin ajoittain myös itse. Olenkin alkanut enenevissä määrin kyseenalaistaa ja pohtia mikä oma roolini keskusteluissa on ja ketä varten näitä kysymystä kysyn? Selvitänkö ja kysynkö asioita, jotta voisin itse työntekijä oivaltaa jotakin uutta asiakkaasta vai voisiko jokaisen kysymyksen tavoitteena olla asiakkaan oma voimaannuttaminen ja oivalluttaminen kyseisessä kohtaamisessa?
Ratkaisukeskeisessä viitekehyksessä asiakas itse rakentaa omat ratkaisunsa omien resurssiensa, yksilöllisten tarpeiden, aiempien kokemusten sekä omien arvojen pohjalta. Työntekijänä minun tulee asettua ei-tietämisen positioon ja vaientaa oma viitekehykseni sekä ajattelumallini. Kaipaan yhä itselleni vahvistusta, että uskallan luottaa prosessiin ja asiakkaan omaan oivallukseen. Haluan lisätä taitoani kuulla ja antaa aikaa asiakkaalle, jotta oivallukset ja ratkaisut syntyvät hänestä itsestään ja siten mahdollistavat asiakkaan oman voimaantumisen, pystyvyysuskon vahvistumisen sekä kauaskantoisemman hyödyn. Roolini on kuulla uteliaasti ja kiinnostuneesti ”ratkes-korvalla” mikä on asiakkaalle juuri siinä hetkessä tärkeää ja merkityksellistä. Ajoittain yhä tunnistan, että tartun keskustelussa erityisesti niihin teemoihin, jotka itse näen olennaisina ja joista olen myös itse kiinnostunut. Olen oppinut huomaamaan tämän ja kiinnittämään siihen huomiota, mutta opettelu yhä jatkuu. Harjoittelen myös muistamaan, että asiakkaan esille tuomat tarinat ovat terapiasuhteessa aina jonkinlainen yhteistyökutsu ja -toive, joka tulee kuulla ja huomata. Myös asiakkaasta nouseva vastarinta on viesti jostakin olennaisesta, jonka äärelle kannattaa pysähtyä tarkastelemaan ilman, että siitä pitäisi kiireesti päästä yli. Teema on herätellyt minua muutamissa asiakaskohtaamisissa, joissa olen huomannut rynnineeni keskustelussa liian nopeasti eteenpäin sen sijaan että olisin uskaltanut jäädä viipymään haastavaan hetkeen ja kuulla yhdessä asiakkaan kanssa mitä tilanteessa juuri nyt tapahtuu.
Roolini on kuulla uteliaasti ja kiinnostuneesti ”ratkes-korvalla” mikä on asiakkaalle juuri siinä hetkessä tärkeää ja merkityksellistä.
Olen myös miettinyt paljon omaa suhdettani terapia-asiakkaisiini. Yhteistyösuhteessa käydyt keskustelut voivat edistää ja tuottaa asiakkaan elämässä ja ajattelutavoissa muutosta, mutta suhde voi myös olla muutoksen kohde, jolloin terapeutin ja asiakkaan suhde itsessään voi mahdollistaa korjaavan kokemuksen vuorovaikutuksesta sekä ihmissuhteista. Itse ajattelenkin, että terapia on turvallinen ja empaattinen suhde ja tila, jossa on mahdollista tarkastella oman mielen toimintaa sekä tunteita ja ajatuksia niin terapiasuhteen ulkopuolella olevista asioista kuin myös terapeutin ja asiakkaan välisestä suhteesta. Olen omassa työssäni kokenut, että onnistunutta asiakastyöstä ja tukitoimintaa on mahdotonta tehdä ilman hyvää kohtaamista ja aitoa arvostusta sekä empatiaa. Empatiaa vaaditaan, jotta voidaan ja halutaan tulla yhteen, kuulla ja ymmärtää toisen näkökulmaa sekä lisätä tunneymmärrystä. Myötätunto, hyväksyntä ja lempeys ovatkin oman asiakastyöni, mutta myös vuorovaikutukseni kulmakiviä. Koen, että lämmin katse, sydämellä näkeminen ja toisen hyväksyvillä silmillä nähdyksi tuleminen ovat ensisijaisen tärkeitä elementtejä kohtaamisessa ja sitä kautta myös onnistuneessa terapiassa.
Koen olevani hyvä huomaamaan ja nostamaan esiin asiakkaan omia vahvuuksia, aiempia onnistumisia ja selviytymisiä sekä näkemään toisessa aina jotakin hyvää. Asiakkaani määrittelevät yleensä tilanteensa ongelmien kautta ja ongelmapuhe on saattanut olla jopa ainut keino olla oikeutettu tukipalveluihin. Se on myös usein muodostunut vahvaksi osaksi asiakkaan omaa identiteettiä ja puheessa kuuluu itsekritiikkiä, syyllisyyttä ja häpeää. Positiivinen palaute on näissä hetkissä äärimmäisen tärkeää ja sen antaminen tulee itseltäni hyvin luontaisesti. Olen kuitenkin huomannut, että annan itse positiivista palautetta asiakkaalle joskus liiankin innokkaasti. Haluan kehittyä oman äänen hiljentämisessä ja oppia luomaan enemmän mahdollisuuksia asiakkaalle antaa itselleen positiivista palautetta, ja sitä kautta löytää itse muutosta omaan minäkuvaan ja pystyvyysuskoon; Wau, miten sinä oivalsit tämän? Mikä tämän mahdollisti ja mistä vahvuuksista ja upeista ominaisuuksista tämä sinussa kertoo?
Positiivinen palaute on näissä hetkissä äärimmäisen tärkeää ja sen antaminen tulee itseltäni hyvin luontaisesti.
Empaattisena ja herkkänä ihmisenä tunnistan myös sudenkuoppia omassa terapiatyössäni. Minulle on luontaista kokea vahvaa tunneyhteyttä asiakkaaseen, jolloin ylihuolehtimisen ja työuupumuksen riski on tärkeää ottaa huomioon. Koen myös vahvaa tarvetta ja toivetta saada asiakkaiden elämässä myönteisiä muutoksia aikaan, jolloin saatan ajoittain ottaa muutostyöskentelyssä liikaa vastuuta itselleni asiakkaan sijaan. Terapeuttina näiden sudenkuoppien tunnistaminen ja huomaaminen ovat itselleni äärimmäisen tärkeitä työhyvinvoinnin kannalta. Teen itse jatkuvasti työtä myös oman itsemyötätunnon ja armollisuuden vahvistamiseksi ja kehittämiseksi. Itselleni hyväksyvä tietoinen läsnäolo ja haastavien tunteiden äärelle pysähtyminen, esim. kirjoittamisen avulla, toimii hyvänä keinona purkaa ja jäsentää ajatuksiani sekä vähentää tunteiden ylivaltaa. Pyrin kiinnittämään huomiota siihen kenen tunnetta ja huolta nyt kehossani ja mielessäni kannan, mikä on kenenkin vastuulla, mihin pystyn itse vaikuttamaan ja mikä olisi juuri nyt viisasta ja tärkeää oman työhyvinvoinnin kannalta?
Koen myös työnohjauksen ja konsultoinnin omien työkollegoiden kanssa äärimmäisen tärkeäksi ja onkin ollut loistava voimavara ja lisäarvo, että koko työyhteisömme on osallistunut tähän ratkaisukeskeiseen lyhytterapian koulutukseen. Jaamme saman arvopohjan ja viitekehyksen sekä voimme hyödyntää ratkaisukeskeistä lähestymistapaa myös toistemme ohjauksessa ja yhteisessä reflektoinnissa. Joskus toteutan jopa oman pienen lyhytterapiaistunnon itseni kanssa; asetun arvostavan, hyväksyvän ja empaattisen terapeutin rooliin ja lähden ”ulkopuolisin silmin” tarkastelemaan omaa ongelmaani ja muutostoiveita. Reflektoin avoimesti omia tulkintojani ja tunteitani, pohdin vaihtoehtoisia näkökulmia sekä pyrin löytämään konkreettisia omista voimavaroista ja vahvuuksista johdettuja toimintasuunnitelmia, joihin sitoudun. Vaikka terapiasuhde on aina asiakasta varten, olen myös itse oppinut niistä paljon. Olen saanut asiakkaiden pohdinnoista paljon oivalluksia, uusia näkökulmia sekä omien arvojen kirkastamista. Terapiatyö on äärimmäisen mielenkiintoinen matka ja mahdollisuus tarkastella ja myös muokata omaa todellisuutta sekä vahvistaa itsetuntemusta, niin terapeuttina kuin myös oman elämäni käsikirjoittajana. Nyt kun tämä koulutus päättyy, vaaditaan rohkeutta kääntää sivua ja sukeltaa uuteen tuntemattomaan kappaleeseen. Mielenkiinnolla odotan, miten tämä tarina jatkuu.
Liisa Loven reflektio ja video on julkaistu alunperin Siria Koulutus- ja kehittämiskeskuksen sivustolla.
Seuraava Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (50 op) –koulutus 1.2.2022 – 5.12.2023.
Tutustu myös muihin sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutuksiin sekä koko koulutustarjontaan.
