Vuosi 2020 oli vaikea harjoitteluhaun kannalta. Harva organisaatio saattoi taata harjoittelupaikan onnistumisen ja pari melkein varmistunuttakin paikkaa jouduttiin perumaan. Onneksi Turun kesäyliopisto päätti uskaltaa ottaa etätyöskentelytilanteessakin harjoittelijan, joten pääsin suorittamaan kasvatustieteen maisteriopintoihini sisältyvää 3 kuukauden harjoittelujaksoa keväällä 2021.

Harjoittelun alku oli kieltämättä hieman erikoinen ja uusi varmasti kaikille. Organisaatio oli siirtynyt tekemään etätöitä ja moni käy vain harvakseltaan toimistolla. Ensimmäiset pari viikkoa vietin harjoittelustani toimistolla lähestulkoon yksin, perehdytyskin toteutui pääasiassa etänä, joten saatoin työskennellä myös kotona. Opiskelijana olin jo onneksi tottunut etäopintoihin, joten etätöiden tekeminen ei ajatuksena vaivannut tai tuntunut haastavalta. 

Pääsin heti ensimmäisistä päivistä lähtien seuraamaan etäpalavereita ja osallistumaan Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n pitämään ”Osaamisperusteisuus vapaassa sivistystyössä” -koulutukseen, johon muukin organisaatio osallistui. Palavereiden lisäksi minut perehdytettiin pikkuhiljaa Turun kesäyliopiston organisaatioon ja tietojärjestelmiin. Harjoittelua ei voinut toteuttaa niin, että olisin seurannut vierestä jokaisen toimijan työtehtäviä tietyn aikaa, kuten alkuun oli suunniteltu, vaan työtehtäväni koostuivat vähän jokaisen toimijan työtehtävistä harjoittelun alusta saakka. Milloin juttelin koulutuskoordinaattorin kanssa kielikursseista, milloin rehtorin kanssa organisaation toiminnasta tai markkinointikoordinaattorin kanssa viikkokirjeiden koonnista. Markkinointi olikin aika iso osa harjoitteluni sisältöä, joka vahvisti näkemystä siitä, miten tärkeää toiminnan markkinointi nykypäivänä on. Kesäyliopistolla voi olla suuri valikoima mielenkiintoisia kursseja, mutta jos niitä ei markkinoi, kukaan ei löydä niitä kuin sattumalta. Itsekin ymmärsin kurssien määrän ja aiheiden moninaisuuden vasta päästessäni osaksi kesäyliopiston arkea.

Sain harjoittelun kautta erilaisen käsityksen organisaation toiminnasta, kuin mitä minulla alun perin oli. Tosin oma alkuperäinen käsitykseni liittyi aikaan, jolloin kurssitoimintaa ei ollut tarve toteuttaa täysin etänä. Harjoitteluni aikanakin tilanne vaihteli ja koronatilanteen aiheuttamista muutoksista keskusteltiin tasaisin väliajoin. Milloin liittyen opetusryhmien kokoon tai kurssien toteuttamiseen lähi- tai etäopetuksena. Etätilanteeseen nähden koen, että sain myös kotitoimistolta käsin hyvän kuvan siitä, mitä kesäyliopiston arki on ja harjoittelu auttoi minua eteenpäin pohdinnoissani kiinnostavista työtehtävistä.


Kirjoittaja on Jutta Heikura, joka suoritti korkeakouluharjoittelun Turun kesäyliopistossa osana Tampereen yliopiston kasvatustieteen maisterin opintoja.