Ukulelen alkeet varhaiskasvattajille ja luokanopettajille

Kuvaus

Ukuleleja

Aika

31.07. – 01.08.2024

ke-to 31.7.-1.8.2024 klo 9-15

Paikka

Turun kesäyliopisto, Sirkkalankatu 4

Koulutus toteutetaan lähiopetuksena, ei etäosallistumismahdollisuutta.

Kohderyhmä

Koulutus soveltuu esim. luokanopettajille ja varhaiskasvattajille. Osallistujilta ei odoteta minkäänlaista musiikillista osaamista valmiiksi.

Sisältö

Koulutuksessa opetellaan yksinkertaisilla soinnuilla säestämään ukulelella pienten oppilaiden kanssa käytettävää ohjelmistoa. Koulutuksessa käydään läpi lukuvuoden aikana käytettäviä lauluja, jotka sopivat varhaiskasvatuksen puolelta suunnilleen peruskoulun neljänteen luokkaan asti. Voidaan samalla suunnitella kappaleiden ympärille tuntisuunnitelmia tai muuta, mikä osallistujille on hyödyllistä.

Tavoitteena on, että jokainen osallistuja pystyy seuraavan lukuvuoden aikana säestämään itse vähintään kaksikymmentä kappaletta. Osallistujalla olisi hyvä olla mukana oma ukulele (sopraano- tai konserttiukulele). Jos oman ukulelen tuominen koulutukseen ei ole mahdollista, ilmoita siitä ajoissa, niin Hannele tuo enemmän soittimia.

Kouluttajat

Hannele Varjoranta on työskennellyt peruskoulun musiikinopettajana Ruskolla vuodesta 2012 lähtien. Hannele on koulutukseltaan musiikin aineenopettajaksi erikoistunut luokanopettaja sekä yhteisömuusikko.

Lisätietoja

rehtori Mikko Suhonen, mikko.suhonen@turunkesayliopisto.fi, 044 720 1146

Hinta

250 €

Hinta voimassa verkkomaksulla maksettaessa. Laskutuslisä 5 €. Muistathan valita oikean tuotteen lisäksi myös maksutavan.

Hinta ei sisällä eikä siihen lisätä arvonlisäveroa.

Ilmoittautumiset

17.07.2024 mennessä

Katso yleiset peruutusehdot
Tulosta