Erilaiset musiikin oppijat koulussa ja musiikkiopistossa

Kuvaus

Lapset soittamassa musiikkia

Aika

26.06. – 27.06.2024

ke-to 26.-27.6.2024 klo 9-15

Paikka

Turun kesäyliopisto, Sirkkalankatu 4

Koulutus toteutetaan lähiopetuksena, ei etäosallistumismahdollisuutta.

Kohderyhmä

musiikin opettajat peruskoulussa ja musiikkiopistoissa

Sisältö

Koulutuksessa tutustutaan erilaisiin oppijoihin musiikin tunneilla. Pohdimme tukitoimien hyötyä kaikille oppijoille sekä työrauhaan liittyviä kysymyksiä. Koulutuksessa käydään läpi positiivisen pedagogiikan hyötyä musiikin opiskelussa sekä oppijan sisäisen motivaation tukemista. Koulutuspäivien aikana tuodaan teoriatausta käytännön opetustyön konkreettiseksi avuksi miettimällä toimivia työtapoja sekä ohjelmistoa erilaisille oppijoille ja ryhmille.

Kouluttajat

Hanna Elomaa toimii Vakka-Suomen musiikkiopistossa pianonsoitonopettajana sekä Turun konservatoriolla sivutoimisena erityismusiikkikasvatuksen opettajana. Koulutukseltaan hän on FM, musiikkipedagogi (YAMK), muusikko (AMK), psykologian opettaja sekä erityisopettaja.

Hannele Varjoranta on toiminut peruskoulun musiikinopettajana Ruskolla vuodesta 2012 lähtien. Hänellä on monipuolinen kokemus erilaisista musiikinoppijoista niin peruskoulun luokissa, erityiskoulussa kuin musiikkiopiston ryhmissäkin. Hannele on koulutukseltaan musiikin aineenopettajaksi erikoistunut luokanopettaja sekä yhteisömuusikko.

Lisätietoja

rehtori Mikko Suhonen, mikko.suhonen@turunkesayliopisto.fi, 044 720 1146

Hinta

300 €

Hinta voimassa verkkomaksulla maksettaessa. Laskutuslisä 5 €. Muistathan valita oikean tuotteen lisäksi myös maksutavan.

Hinta ei sisällä eikä siihen lisätä arvonlisäveroa.

Ilmoittautumiset

12.06.2024 mennessä

Katso yleiset peruutusehdot
Tulosta