Tanssipedagogiikan perusteet (25 op)

Kuvaus

Oletko kiinnostunut kehollisuudesta, tanssista ja liikkeen mahdollisuuksista? Kokemuksellisessa ja alan huippuosaajien vetämässä koulutuksessa perehdyt monipuolisesti kehollisuuteen, tanssin moniin muotoihin sekä tanssin oppimiseen ja opettamiseen.

Opinnoissa kehität kehollista potentiaaliasi sekä rohkaistut tuottamaan omaa liikettä, tekemään havaintoja ja tulkintoja liikkeestä, tanssista ja kehollisuudesta. Opinnot rakentuvat osallistujien aiemman osaamisen ja kokemusten pohjalle ja syventää osallistujien käytännöllisiä taitoja. Opintojen tavoitteena on rakentaa avara käsitys tanssista osana kulttuuria ja yhteiskuntaa, sekä kyky tuoda tanssi osaksi erilaisten yhteisöjen ja ryhmien arkea.

Tanssipedagogiikan perusteet (25 op) opinnot ovat korkeakoulutasoisia, ja ne järjestetään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opintovaatimusten mukaisesti.

Aika

01.03. – 07.12.2025

Paikka

Turku (tarkempi paikka vahvistuu myöhemmin)

Opinnot toteutetaan lähiopetuksena Turussa.

Kohderyhmä

Opintokokonaisuus soveltuu kaikille kehollisuudesta, tanssitaiteesta ja tanssiopetuksesta kiinnostuneille, esim. opettajat, varhaiskasvattajat, nuoriso- ja sosiaalityöntekijät, taide- ja liikunta-alan harrastajaryhmien vetäjät.

Opintoihin ei vaadita aiempia tanssiopintoja, ja opiskelijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä (enintään 16 opiskelijaa). Aiempi kokemus tanssista tai muusta kehollisesta työskentelystä on kuitenkin toivottavaa.

Opintopisteet

25 op

Sisältö

Opintojaksot:

Opintojaksojen tarkemmat tiedot näet klikkaamalla yllä olevia linkkejä. Muutokset mahdollisia.

Kouluttajat

Opettajina toimivat alan huippuosaajat esim.:

  • TaM Maria Nurmela (vastuuopettaja)
  • TaM, HuK Pirkko Ahjo
  • Tanssipedagogiikan professori Eeva Anttila
  • Doctor of Philosophy Kai Lehikoinen

Suoritustapa

Opintokokonaisuus koostuu neljästä sisältöalueesta (4 viikonloppua, yht. 20 op) sekä omasta projektista (1 viikonloppu, 5 op). Omat projektit esitellään opintokokonaisuuden päättävässä seminaarissa. Koulutukseen sisältyy omatoimista työskentelyä ja kirjallisia välitehtäviä lähiopetusjaksojen ohessa.

Koulutus perustuu keholliseen oppimiseen ja ryhmässä toimimiseen. Tämän takia läsnäolo lähiopetuspäivissä on tärkeää oman oppimisen ja ryhmän työskentelyn kannalta. Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan 80 %:n läsnäolo. Mahdollisista poissaoloista on neuvoteltava etukäteen koulutuksen vastuuopettajan kanssa.

Emoyliopisto

Teatterikorkeakoulu

Lisätietoja

koulutussihteeri Helena Risku, helena.risku@turunkesayliopisto.fi tai puh. 044 720 1143
koulutussuunnittelija Mikko Suhonen, mikko.suhonen@turunkesayliopisto.fi, puh. 044 720 1146

Hinta

1290 €
Hinta sisältää Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun avoimen yliopiston palvelumaksun 50 €.

Huom. Mikäli haluat maksaa kurssimaksun kolmessa erässä, valitse ilmoittautumislomakkeella maksutavaksi lasku ja kirjoita lisätietoja-kenttään maksu kolmessa erässä.

Opintoihin voidaan ottaa ainoastaan kokonaisuuden (25 op) suorittajia. Yksittäisille opintojaksoille ei ole mahdollista ilmoittautua.

Ilmoittautumiset

01.02.2025 mennessä

Peruutusehdot

Ilmoittautumisen opintoihin voi perua maksutta 1.2.2025 mennessä (kesayliopisto@turunkesayliopisto.fi).

Katso yleiset peruutusehdot
Tulosta