Hyvinvointiopetuksen ja positiivisen pedagogiikan koulutusohjelma (12 op)

Aika

03.10.2024 – 04.09.2025

Paikka

Turku

Kohderyhmä

Hyvinvointiopetuksen ja positiivisen pedagogiikan koulutusohjelma (12 op) on pääasiassa suunnattu perusopetuksen opetus- ja kasvatushenkilöstölle, mutta koulutus on avoin myös esiopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön opetus-, ohjaus- ja kasvatushenkilöstölle.

Tavoite

Koulutusohjelman tavoitteena on lisätä hyvinvointiopetuksen ja positiivisen pedagogiikan osaamista, jotta hyvinvointiopetuksen ja positiivisen pedagogiikan työkalut ja harjoitteet saadaan opettajien oman hyvinvoinnin ja oppilaiden hyvinvoinnin tueksi kouluihin.

  1. Koulutus antaa kattavan ja syvällisen käsityksen positiivisen pedagogiikan menetelmien, asenteen ja teoriasisältöjen soveltamisesta opetustyössä.
  2. Koulutuksen aikana saa laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen sisältöjen, teorian ja toteutuksen hallinnan ja soveltamisen taidot.
  3. Koulutus antaa perusteellisen osaamisen dialogiseen, valmentavaan ja ratkaisukeskeiseen opettajuuteen ja ohjaamiseen.
  4. Koulutuksen aikana muodostuu vahva ymmärrys hyvinvointiopetuksen ja opetussuunnitelmien tavoitteiden yhteneväisyydestä.
  5. Koulutuksen aikana saa työkaluja oman hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen tueksi.
  6. Koulutuskokonaisuuden käytyään opettaja osaa tietoisesti käyttää ja soveltaa opittuja metodeja omassa työssään oppilaiden osallisuuden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.
  7. Koulutuksen projekti- ja päättötyönä tuotetaan materiaalia hyvinvointiopetukseen, joka jaetaan opiskeluryhmälle opetuskäyttöön, sekä omiin opetus- ja kasvatusalan yksiköihin laajemmin koko työyhteisön opettajien käyttöön.

Opintopisteet

12 op

Sisältö

Koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna 3.10.2024-4.9.2025. Koulutus sisältää:

  • Viisi lähiopetuspäivää Turussa
  • Viisi etäkoulutuspäivää Zoomissa
  • Itsenäistä opiskelua Clanedin digitaalisessa oppimisympäristössä

1. Positiivinen pedagogiikka hyvinvoinnin ja osallisuuden rakentamisessa (2,5 op)
– Lähikoulutuspäivä Turussa to 3.10.2024 klo 14.00-19.00
  PAIKKA: Turun yliopisto Calonia, Cal2, os. Caloniankuja 3
– Etäkoulutuspäivä Zoomissa to 31.10.2024 klo 9.00-13.30

  • Hyvinvointi teorian ja tutkimuksen valossa: PERMA+H.
  • Positiivisen pedagogiikka ja laaja-alainen hyvinvointiopetus hyvinvoinnin, osallisuuden ja oppilaiden yhteisöllisyyden kokemuksen edistämisessä.
  • Valmentava ja dialoginen opetusote. Keskeisenä sisältönä koulutuskokonaisuudessa on opettaja omien hyvinvointitaitojen kehittyminen ja harjoittaminen, jotta on ja kehittyy valmiudet ohjata ja opettaa muita näissä taidoissa dialogisesti, ratkaisukeskeisesti ja valmentavalla opetusotteella.
  • Positiivisen psykologian ja positiivisen pedagogiikan perusteet ja niiden hyödyntäminen aikuisen omassa hyvinvoinnissa.

2. Vuorovaikutustaidot ja vahvuustaidot (2,5 op)
– Lähikoulutuspäivä Turussa to 28.11.2024 klo 14.00-19.00

– Etäkoulutuspäivä Zoomissa to 12.12.2024 klo 9.00-13.30

  • Vuorovaikutus- ja vahvuustaitojen harjoittamisen merkitys hyvinvoinnille, oppimaan oppimiselle, osallisuuden edistämiselle ja kiusaamisen ehkäisemiselle teorian ja tutkimuksen valossa.
  • Vuorovaikutus- ja vahvuustaitojen oppiminen ja opettaminen. Huippuunsa hiotut vuorovaikutustaidot: Vuorovaikutustyökalu 5 K:ta. (kunnioitus, kiinnostus, kuunteleminen, kysyminen ja kannustaminen) tutkimuksen valossa.
  • Vahvuustaidot: Omien ja muiden vahvuuksien huomaaminen ja tietoinen käyttäminen hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistämisen näkökulmasta.

3. Läsnäolotaidot ja valmentava ja dialoginen opetusote (2,5 op)
– Lähikoulutuspäivä Turussa to 6.2.2025 klo 14.00-19.00.
  Paikka: Turun kauppakorkeakoulu, luentosali 07, os. Rehtorinpellonk. 3
– Etäkoulutuspäivä Zoomissa to 6.3.2025 klo 9.00-13.30

  • Läsnäolotaitojen harjoittamisen merkitys hyvinvoinnille ja osallisuuden tunteen vahvistamiselle läsnäolevan kohtaamisen kautta, teorian ja tutkimuksen valossa. Tietoisuus- ja läsnäolotaitojen oppiminen ja opettaminen. Läsnäolon merkitys valmentavassa dialogisessa opetuksessa.
  • Läsnäolevan kuuntelun merkitys kohtaamisessa.

4. Tunnetaidot, myötätunto ja itsemyötätunto (2,5 op)
– Lähikoulutuspäivä Turussa to 10.4.2025 klo 14.00-19.00
  Paikka: Turun yliopisto (tarkempi paikka vahvistuu myöhemmin)
– Etäkoulutuspäivä Zoomissa ke 30.4.2025 klo 9.00-13.30

  • Tunnetaitojen harjoittamisen merkitys hyvinvoinnille ja oppimaan oppimiselle. Tunnetaitojen merkitys kiusaamisen ehkäisemisessä ja osallisuuden & yhteisöllisyyden lisäämisessä teorian ja tutkimuksen valossa.
  • Myötätunto- itsemyötätuntotaitojen oppiminen ja opettaminen
    – ystävällisyys itseä ja muita kohtaan
    – taitoa tehdä hyvää ja auttaa muita
    – taitoa toimia myötätuntoisesti yhteisön jäsenenä
  • Tunnetaitojen oppiminen ja opettaminen:
    – myönteisten tunteiden vaalimisen merkitys hyvinvoinnille ja oppimiselle
    – vaikeiden tunteiden kanssa toimiminen ja kyky kohdata niitä           

5. Ajattelutaidot, itsensä johtamisen taidot ja ratkaisukeskeisyys (2 op)
– Lähikoulutuspäivä Turussa ti 26.8.2025 klo 14.00-19.00 (Huom. Aikataulu muuttunut alkuperäisestä, aik. 21.8.)

– Etäkoulutuspäivä Zoomissa to 4.9.2025 klo 9.00-13.30

  • Itsensä johtamisen ja ratkaisukeskeisen ajattelutaidon harjoittamisen merkitys hyvinvoinnille ja oppimaan oppimiselle teorian ja tutkimuksen valossa. Taitoa johtaa omaa ajattelua, asenteita, tunteita ja omaa elämää vastuullisesti, tietoisesti ja ratkaisukeskeisesti. Taitoa unelmoida, asettaa tavoitteita ja tavoitella niitä sinnikkäästi.
  • Aikuisen omat itsensä johtamisen taidot.
  • Koulutuksen koonti ja koulutuksen aikana laadittujen digitaalisten opetusmateriaalien esittely.

Lisäksi koulutukseen kuuluu koulutuspäivien ennakkotehtäviä, välitehtäviä ja kirjallisuuskatsauksia lähiopetuspäivien välissä.

Kouluttajat

Susanna Heikari, KM, Positive Education Oy:n koulutusohjelmajohtaja, positiivisen pedagogiikan ja hyvinvointiopetuksen kouluttaja ja asiantuntija, digitaalisten oppimisympäristöjen ja tulevaisuuden oppimisen erityisasiantuntija, luokanopettaja ja rehtori, psyykkinen valmentaja, työyhteisökouluttaja ja mindfulness-ohjaaja ja kouluttaja.
 
Pauliina Avola, KM, Väitöskirjatutkija
Kukoistava kasvatus – Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen käsikirjan kirjoittaja. Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen koulutusohjelman kehittäjä
Psykologian ja kasvatustieteiden opettaja, Neuropsykiatrinen valmentaja.

Viivi Pentikäinen, VTM, Väitöskirjatutkija
Kukoistava kasvatus – Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen käsikirjan kirjoittaja. Positiivisen psykologian soveltava maisteriohjelma (UEL)
Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen koulutusohjelman kehittäjä.

Lisätietoja

Sisältöasiat:

  • Susanna Heikari, susanna@positiivinenoppiminen.fi, 040 358 27 11

Turun kesäyliopisto:

  • rehtori Mikko Suhonen, mikko.suhonen@turunkesayliopisto.fi. 044 720 1146

Hinta

Koulutus on Opetushallituksen rahoittamaa osallistujille maksutonta opetustoimen henkilöstökoulutusta. Koulutuksen toteuttavat yhteistyössä Positive Education Oy ja Turun kesäyliopisto.

Koulutusohjelmaan otetaan 25 opiskelijaa, ja opiskelupaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, kuitenkin niin, että Kohderyhmä-kohdan soveltuvuusehdot koulutukseen osallistumiseen täyttyvät.

Ilmoittautumiset

03.10.2024 mennessä

Huom!

Online-ilmoittautuminen on päättynyt, ota yhteyttä toimistoon

Katso yleiset peruutusehdot
Tulosta