Nettisivujen merkitys yritystoiminnalle tuntuu tänä päivänä jo täysin itsestäänselvyydeltä. On hyvä kuitenkin välillä muistuttaa itseään siitä, etteivät pelkät nettisivut riitä, vaikka ne olisivat kuinka nykyaikaiset ja niistä löytyisi kaikki asiakkaan kaipaamat tiedot. Jos yrityksen nettisivut eivät esimerkiksi löydy kunnolla hakukoneiden kautta, on potentiaalisten asiakkaiden melko mahdotonta tulla maksaviksi asiakkaiksi.

Seuraavana on havainnollistava esimerkki siitä, millainen merkitys hakukonetuloksilla on yrityksen näkyvyydelle sekä siihen, miten houkuttelevalta yrityksen hakutulokset voivat näyttää mahdollisille asiakkaille.

Kuvitellaan kaksi yritystä, jotka tarjoavat samoja palveluita. Kutsutaan niitä nimillä Yritys A ja Yritys B. Kummallakin yrityksellä on omat toimivat nettisivut, joissa he esittelevät yritystään ja palvelujaan. Näiden yritysten toiminta on kaikin puolin hyvin samankaltaista, mutta silti Yritys B saa nettisivuillensa hieman enemmän kävijöitä ja sitä kautta enemmän maksavia asiakkaita. Asiaan vaikuttavat monet tekijät, mutta yksi syy saattaa olla se, että Yritys B on panostanut enemmän näkyvyyteensä Googlen hakupalveluissa.

Alla olevissa kuvissa näkyy, minkälaisia tuloksia hakukone antoi näille esimerkkiyrityksille, kun niiden nimiä haettiin Googlen hakukoneella. Jos sinun pitäisi valita näiden kahden yrityksen välillä, kumman todennäköisimmin valitsisit?

Yritys A:n hakukonetulos Google-haussa
Yritys B:n hakukonetulos Google-haussa

Hakutulosten välillä ei ole kovinkaan suuria eroja, mutta juuri nämä kuvissa näkyvät pienet erot saattavat olla niitä merkittäviä tekijöitä, jotka vaikuttavat yrityksen houkuttelevuuteen. Nyrkkisääntönä on, että mitä enemmän asiakas saa yhdellä vilkaisulla tietoa yrityksestä, sitä parempi. Nettisivuosoite, aukioloajat ja käyntiosoite ovat ainakin tietoja, joiden olisi hyvä näkyä heti hakutuloksissa. Voidaan siis todeta, että useimmat valitsisivat näistä kahdesta vaihtoehdosta todennäköisimmin Yritys B:n sivuston, koska kyseisestä yrityksestä saa Googlen hakutuloksissa heti runsaasti erilaista tietoa.

Nyrkkisääntönä on, että mitä enemmän asiakas saa yhdellä vilkaisulla tietoa yrityksestä, sitä parempi.

Osan hakutulostiedoista Google määrittelee automaattisesti erilaisten algoritmiensa avulla, mutta osaa tiedoista pääsee muokkaamaan itse ilmaiseksi Google My Business –palvelun kautta. Jos siis haluaa varmistaa oman yrityksensä laadukkaan näkyvyyden hakupalveluissa, on tärkeää pitää huolta nettisivujen toimivuudesta sekä laadukkaasta hakukoneoptimoinnista. Hakukoneoptimoinnilla tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden avulla pyritään parantamaan omien nettisivujen näkyvyyttä ja sijoitusta hakukonetuloksissa eli sellaisia toimenpiteitä, jotka vaikuttavat näihin Googlen automaattisiin toimintoihin. Näitä toimenpiteitä tehdään pääsääntöisesti yrityksen omilla nettisivuilla.

Jos et siis ole vielä muokannut yrityksesi Google-hakutuloksia, niin tee se nyt! Niiden päivittäminen on helppoa ja ilmaista, mutta niiden vaikutus saattaa joissakin tilanteissa olla hyvinkin merkittävä.


Jos tarvitset omien nettisivujen ylläpitoon tai hakukoneoptimointiin tukea, niin ehdit vielä mukaan alkuvuoden koulutuksiimme. Tulossa on muun muassa:


Kirjoittajana Turun kesäyliopiston markkinointikoordinaattori Paula Yliluoto