Koulutukset

Mentalisaatio - avain itsen ja toisen ymmärtämiseen (maksuton)

Kuvaus

Mentalisoinnilla  eli mielentämisellä tarkoitetaan kykyä pitää mieli mielessä, eli kykyä olla tasapuolisesti selvillä omista ja toisen tunteista, tarpeista ja ajatuksista. Se on mielen moniulotteinen aktiviteetti, jolla luodaan, havainnoidaan ja tarkastellaan käyttäytymisen taustalla olevia mielentiloja. Kun mielentäminen toimii, voimme samanaikaisesti huomioida omat ja toisen mielentilat. Käyttäytymisemme perustuu silloin moniulotteisen kokonaisuuden huomioimiseen ja ennakointiin, vuorovaikutukseen sisäisten maailmojen välillä.
 
Mielentämiskyky on pisimmälle kehittynyt ihmismielen toiminto ja kehityksellinen saavutus. Se rakentuu riittävän turvallisissa kiintymyssuhteissamme. Se on luonteeltaan hauras ja herkästi haavoittuva. Jokainen meistä menettää sen ajoittain esimerkiksi yllättävissä stressitilanteissa. Kykymme ei siis voi eikä tarvitse olla täydellinen. Kysymys on enemmän siitä, miten kykenemme saavuttamaan riittävän toimivan ja vaikeissakin vastoinkäymistilanteissa palautuvan kyvyn mentalisointiin eli mielentämiseen. 

Luento perustuu Matti Keinäsen ja Minna Martinin alkuvuonna 2019 julkaistavaan teokseen Mieli meissä – Tasapainoista arkea mielentämisen keinoinKustantaja: Kirjapaja. ISBN: 978-952-354-028-6.
 
Tule kuuntelemaan luentoa, joka antaa sinulle käytännön vinkkejä mielentämiskyvyn kehittymiseen, tukemiseen ja ylläpitämiseen!

Aika27.02.2019

27.2.2019 klo 18.00-19.30

Paikka

Turku

Kohderyhmäkaikki ihmismielestä, vuorovaikutussuhteista ja tunnesäätelystä kiinnostuneet
Kouluttajat

Psykiatri, psykoterapiakouluttaja Matti Keinänen
Psykologi, psykoterapeutti Minna Martin

HintaMaksuton tilaisuus.
Ilmoittautumiset13.02.2019 mennessä

Haluatko tietoa alkavista kursseista? Kirjoita sähköpostiosoite kenttään.

Fill in the blank.