WordPress jatkokurssi

Kuvaus

Opi tuntemaan WordPress ja sen sielunelämä. Tutustu WordPress-rakenteeseen tiedostotasolla asti ja kustomoi teemoja.

WordPress on maailman suosituin sisällönhallintajärjestelmä ja nykyisin jo noin kolmasosa Internetin verkkosivuista on toteutettu WordPressin avulla. Näin ollen taitavia WordPress-tekijöitä ja -ylläpitäjiä tarvitaan yhä enemmän ja enemmän. WordPress-jatkokurssin perimmäinen tarkoitus on viedä kurssilaiset syvemmälle WordPressin saloihin ja antaa normaalin ylläpidon lisäksi myös valmiudet ymmärtään, muokata ja kustomoida omaa WordPress-sivustoa aiempaa monipuolisemmin – joko admin-puolen asetusten ja erilaisten laajennusten avulla tai muokkaamalla ja luomalla täysin omaa koodia esimerkiksi teeman sisällä. Kurssilla mennäänkin ns. pintaa syvemmälle ja tutustutaan WordPress-sivuston kustomointiin ihan koodi- ja tiedostotasolla. Lisäksi tutustutaan myös WordPressin käytön perusasioihin ja tarkastellaan esimerkiksi WordPress 5 -versiossa julkaistua uutta Guttenberg-sisältöeditoria sekä paneudutaan sen tuomiin mahdollisuuksiin ja mahdollisiin ongelmatilanteisiin.

Aika

10.01. – 11.01.2022

ma-ti 10.-11.1.2022 klo 9-16

Paikka

Turun Aikuiskoulutuskeskus, Artukaistentie 11 (B-talo) ks. tästä

Koulutus toteutetaan lähiopetuksena tietokoneluokassa. Koulutustilassa huomioidaan turvavälit ja muut koronaohjeistukset.

Kohderyhmä

Koulutus soveltuu kaikille verkkosivustoista ja niiden ylläpidosta kiinnostuneille erityisesti web-suunnittelijat ja -kehittäjät, jotka haluavat oppia kustomoimaan WordPress-sivuja. Kurssi on suunniteltu myös WordPress-kehittäjiksi aikoville, joilla saattaa olla jo aiempaa kokemusta esimerkiksi verkkosivujen tekemisestä perinteisin menetelmin (HTML ja CSS).

Kurssilaisilta toivotaan WordPressin perusteiden hallintaa ja ymmärrystä, vaikka kurssin 1. päivän aikana kerrataankin jonkin verran perusasioita ja käsitteitä sekä näytetään esimerkiksi sisällön luomista ja ylläpitoa perustasolla. Kurssin 2. päivänä asiat viedään enemmän ns. pintaa syvemmälle.

Sisältö

WordPress-jatkokurssilla tutustutaan aluksi WordPressin omatoimiseen asentamiseen. Sitten käydään lyhyesti läpi WordPressin tärkeimmät asetukset ja ylläpitoon liittyvät asiat ja luodaan pienimuotoinen harjoitussivusto ja siihen demosisältöä. WordPressin vakio-ominaisuuksia laajennetaan suosittujen laajennusten avulla (galleriat, kuvakarusellit, yhteydenottolomakkeet, varausjärjestelmät, kieliversiot jne.). Kurssilla käydään läpi myös muita hyödyllisiä ja tärkeitä laajennuksia, joilla parannetaan sivuston tietoturvaa, hakukoneoptimointia, varmuuskopiointia jne. Lopuksi käydään läpi erilaisia valmiita teemoja ja niiden ominaisuuksia. Kurssin aikana puhutaan valmiiden teemojen puukottamisesta (muokkaamisesta) ja kurssin lopussa käydään läpi esimerkiksi lapsi-teemojen hyödyntämistä sekä annetaan ohjeita aivan omien teemojen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kurssin loppuosa vietetään enemmänkin koodieditorin äärellä. Kurssi ei vaadi välttämättä aikaisempaa PHP-ohjelmointikielen osaamista, mutta erityisesti jonkinasteista HTML- ja CSS-osaamista olisi hyvä olla.

Kouluttajat

ICT-kouluttaja Pasi Kainulainen

Palautteita Pasin WordPress-koulutuksista:

  • ”Todella rautainen ammattilainen kouluttamassa. Selkeä, perehtynyt, asiallinen, mutta hauska, materiaalit huippuselkeät, hyvin jäsennelty, looginen. Näki, että on kokemusta ja näkemystä. Olen todella tyytyväinen.”
  • ”Osaava kouluttaja, paljon käytännön esimerkkejä ja vinkkejä. Näin hyvin oppijaa palvelevaa koulutusta, jossa varmistetaan kaikkien mukana pysyminen ja ymmärrys, ei enää tänäpäivänä saa korkeakoulusta.”
  • ”Selkeä opetus, sopiva vauhti. Sai esittää kysymyksiä joihin sai myös vastauksen.”

Lisätietoja

koulutussihteeri Susanne Peltonen, susanne.peltonen@turunkesayliopisto.fi, p. 02 278 1812
koulutussuunnittelija Mikko Suhonen, mikko.suhonen@turunkesayliopisto.fi, p. 044 720 1146

Muu informaatio

Atk-luokassa on käytössä PC-koneet. Mikäli käytössäsi on Mac ja haluaisit osallistua koulutukseen omalla kannettavallasi, kouluttaja voi opastaa Mac-asennuksen erikseen. Huom: mikäli asennuksessa ilmenee yhteensopivuusongelmia, osallistujan tulee siirtyä käyttämään luokan PC-konetta.

Hinta

240 €
Hintaan sisältyy kattava koulutusmateriaali.

Hinnat voimassa verkkomaksulla maksettaessa. Laskutuslisä 5 €. Muistathan valita oikean tuotteen lisäksi myös maksutavan.

Ilmoittautumiset

27.12.2021 mennessä

Tulosta