Velat, tasingot ja hallintaoikeudet osituksessa ja kuolinpesässä

Kuvaus

Sopimuksen allekirjoittaminen

Aika

21.11.2024

torstaina 21.11.2024 klo 9-16

Paikka

Koulutus toteutetaan etäopetuksena verkon välityksellä (reaaliaikainen opetus Zoomilla). Koulutus myös tallennetaan ja tallenne on käytössäsi kahden viikon ajan koulutuksen jälkeen. Saat sähköpostiisi osallistumislinkin ennen koulutuksen alkua. Voit osallistua tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. Tarvitset toimivan nettiyhteyden ja tietokoneen peruskäyttötaidot. Kysy tarvittaessa lisää: kesayliopisto@turunkesayliopisto.fi, 02 232 3302.

Kohderyhmä

Koulutus on tarkoitettu osituksissa ja kuolinpesissä eri rooleissa toimiville juristeille ja myös niille juristeille, joiden tehtäviin kuuluu eropuolisoiden tai kuolinpesän osakkaiden neuvonta esimerkiksi perunkirjoitusten yhteydessä ja erilaisten sopimusten tekemisessä.

Sisältö

Sekä ositukseen että kuolinpesän jakamattomuusaikaan ja jakoon liittyy keskeisenä osana kolmansien oikeuksien suojaaminen ja myös toteuttaminen. Kun myös osakkailla on intressinsä ja velvoitteensa, eri etutahojen oikeuksien yhteensovittaminen on keskeistä.

Osituksessa velkoja ei makseta mutta ne katetaan; puolison mahdollinen avio-oikeus toteutuu vain netto-omaisuuden puitteissa. Puolisoilla voi olla myös keskinäisiä velkoja ja sitoumuksia, ja useimmiten heidän yhteinen omaisuutensa tulee osituksen yhteydessä jaettavaksi. Tasingon valintaan ja maksamiseenkin saattaa liittyä ongelmia. Kuolinpesässä puolestaan ensisijaista on aina vainajan elinaikaisten velvoitteiden selvittäminen ja hoitaminen: vasta pesänselvityksen päätyttyä tiedetään, jääkö perillistaholle jaettavaa. Toimissaan varomattomat osakkaat saattavat joutua henkilökohtaiseen velka- ja palautusvastuuseen. Myös hallintaoikeudet jakamattomissa pesissä sekä avoliittojen purkautumiset tuottavat erilaisia, kolmansiinkin vaikutuksensa ulottavia eturistiriitoja.

Koulutuksen tarkoituksena on valottaa näitä kysymyksiä nimenomaan eri etutahojen suojan näkökulmasta ja etsiä menettely- ja ratkaisumalleja, joilla toimituksissa eri olosuhteissa olisi tarkoituksenmukaisinta edetä.

  • Avio-oikeus ja erilaiset ositukset
  • Osituksen lähtökohdat
  • Tiedonsaanti toisen osapuolen omaisuudesta
  • Velat osituksessa
  • Tasingon määrittäminen ja maksaminen
  • Yhteisen omaisuuden jako
  • Velat kuolinpesässä ja perinnönjaossa
  • Hallintaoikeuden vaikutuksista
  • Avoliiton erottelun kysymyksiä

Kouluttajat

OTT, dosentti Eva Gottberg

Lisätietoja

koulutussihteeri Helena Risku, helena.risku@turunkesayliopisto.fi, puh. 044 720 1143
rehtori Mikko Suhonen, mikko.suhonen@turunkesayliopisto.fi, puh. 044 720 1146

Hinta

350 €

Huom! Osallistumismaksu maksetaan verkkomaksuna ilmoittautumisen yhteydessä. Jos esim. työnantaja maksaa osallistumismaksun puolestasi, voit valita maksutavaksi myös laskun (laskutuslisä 5 €). Hinta ei sisällä eikä siihen lisätä arvonlisäveroa.

Ilmoittautumiset

07.11.2024 mennessä

Katso yleiset peruutusehdot
Tulosta